Hengissä nyt

Lauantaisin käyn jumpassa. Se on muodostunut viikon kohokohdaksi; jotain niin rauhoittavaa ja turvallista on siinä, että joka lauantai polkee kampukselle kello kahdeksi liikkumaan. Yleensä siinä vaiheessa viikkoa hartiat ovat jo jumissa ja pää samoin, mutta enää ei ole niin kiire etteikö saisi irrotettua päivästä kahta tuntia hyvinvoinnille.

Joten joka lauantai hypin ja kyykin ja nostelen punnuksia hiki päässä tunnin ajan. Välillä tuntuu pahalta, välillä hyvältä - varmaa on vain se, että lopuksi tuntuu aina hyvältä. Jumppatunnin jälkeen jään venyttelyyn, jota voi yleensä kuvailla sanalla euforinen. Niin viimeksikin. Tuntui vaan niin käsittämättömän hyvältä, kun istui tuntien välisen ajan salin lattialla ja kuunteli salissa soivaa kappaletta.

Mutta jossakin tuolla paikkamme on

ja jos niin ei käy, me olemme hengissä nyt