Ulpukka, ulappa, sammal, aava

Tanskaan oli helppo tulla asumaan. Asiat hoituvat samaan tapaan ja tahtiin kuin Suomessa, ja Aalborgin henki on samanlainen kuin Turun. Melkein kaikin puolin täällä olemiseen tottui nopeasti, mutta yhtä asiaa ikävöin varsinkin alussa. Suomen kieltä kaipasin enemmän kuin olisin uskonutkaan. 

Aalborgissa puhun kaikkialla englantia. Se ei ole vaikeaa tai ikävää, vaikka aluksi välillä uuvuttikin puhua vierasta kieltä kellon ympäri. Nyt siihenkin on jo tottunut, ja englannin sijaan joudun välillä hakemaan ilmaisuja suomeksi. Englantini on parantunut valtavasti, ja vain väsyneenä tai nälkäisenä sanat alkavat sekoittua tai törmäillä suussa toisiinsa. Viime aikoina olen alkanut saada kehuja englannistani. Se on aika kivaa. Mutta englanti ei ole silti sama kuin suomi.

Olen alkanut ymmärtää mitä on äidinkieli. Miten iso osa se on ihmistä. Olen lukenut ja kirjoittanut suomea, mutta se ei ole sama. Se on puhuminen, jossa kieli on kaikista omin ja elossa. Puhuessa minä tuotan suomalaisuuttani ja tuttujen sanojen kautta olen kotona. Suomeksi voin ilmaista itseäni ja ajatuksiani ihan erilailla monipuolisesti ja syvällisesti kuin englanniksi. Voin oikesti puhua mitä sylki suuhun tuo. 

Onkin ihanaa, että täällä on pari suomalaista kaveria, joiden "Huomenta" aamuluennolla on ilahduttanut valtavasti. Ollaan yhdessä puhuttu suomeksi siitä, että suomen puhuminen on jotenkin rentouttavaa. Voi vaan olla ja sanoa mitä haluaa. Höpötellä menemään tahdilla, joka englanniksi olisi mahdotonta. Kuvailla asioita ja ymmärtää puolesta sanasta.

Olen alkanut makustella suomea. Muistella sanoja, leikitellä äänteillä. Listata lempisanojani. Ulpukka, ulappa, sammal, aava. Tuutulaulu, leili, amme, autere. Kaipaan pehmeitä äänteitä. On jännittävää, miten huomaan joidenkin sanojen ja puhetapojen olevankin hirveän paljon osa minua, sitä mitä minä tiedän ja tunnen ja olen. Kun puhun koko ajan englantia ja sitten sanonkin muiden huvitukseksi sanan suomea väliin, kuulen itsekin miltä se muista kuulostaa. Miten se on ihanan ainutlaatuista, ja siten miten hieno minun maani ja kulttuurini on. Miten "ristiriita" on ihan kumman kuuloinen muille, mutta minulle se on totta. 

Suomessa en koskaan ajatellut kieltä ja sitä, mitä puhun. Täällä se on yksi tärkeimmistä jutuista mitä on. Oma kieli, jolla voin ilmaista mitä todella olen. Se on tärkeämpää kuin mikään muu.