Päivät ei enää todellakaan raahaudu hitaasti eteenpäin, vaan viikot juoksee nopeammin kuin ehdin huomata. Kööpenhaminan matkan jälkeen täällä olo on ollut erilaista, on ollut tekemistä ja ohjelmaa. Tanskantunnit tahdittavat viikkoa vieden maanantai- ja keskiviikkoillan kokonaan, ja koulussa tehtävä projekti viekin loput ajasta. Taistellaan aikaa vastaan kirjoittaen ja kokoustaen päivästä toiseen, ja pikkuhiljaa työn raamit ja ensimmäiset lauseet alkavat rakentua. Myös ryhmädynamiikka paranee pikkuhiljaa, nyt osataan jo naura yhdessä, ja tuodaan vuorotellen naposteltavaa kokouksiin.
Lauantaina oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että toivoin olevani Suomessa. Pariisin tapahtumia oli vaikeampaa ottaa vastaan poissa kotoa, ja vaikka Tanskan pohjoisin kolkka on tosi turvallinen sekin, tuntui että omalla maperällä olisi helpompi olla. Meidän talo oli muutenkin hiljainen, sillä yksi kämppis oli lähtenyt yön aikana takaisin Kiinaan sairastuneen isänsä luo. Vaikka usein valitankin kämppiksistä, on kaikki silti ihania ihmisiä, ja yhdessä ollaan ikävöity tätäkin tyttöä ja lähetelty sähköpostilla hyvästejä ja tsemppauksia.
Lauantaina tuntui, että maailma oli kääntynyt yössä ylösalaisin. Nyt arki alkaa taas palata, mutta koti on paljon tyhjempi. Ja vielä tyhjempi se on huomenna, kun parhain kaverini ja läheisin kämppikseni palaa kotiinsa Kanadaan. On jo valmiiksi ikävä. Onneksi tämäkin viikko on täynnä tekemistä, tanskantunteja ja taco-iltaa. Pian on varmaan taas jo sunnuntai. Pitää yrittää muistaa nauttia näitä hetkistä, tästä kiireestä ja sitä että se tarkoittaa sitä että elän täysillä ja koen koko ajan jotain uutta. Täytyy myös muistaa välillä pysähtyä, lähteä kävelylle puistoon ja seisahtua tuohon järven rannalle. Kuvan kaislat talvi on jo muuttanut ruskeiksi, eikä pilvetkään ole enää niin vaaleanpunaisia kuin syksyllä, mutta maisema on silti kaunis. Sitä on hyvä pysähtyä ajattelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti