tiistai 18. elokuuta 2015

Kolme

Lähtölaskenta 3/50

On käynyt kuin lukiossa ennen ylioppilaskirjoituksia - ensin teen viikkojen ja kuukausien ajan kaikkeni jonkin eteen tai jotain jännittääkseni. Ja siten, kun siihen on aikaa enää viikko, heitän matikankirjat nurkkaan, en ajattele enää koko asiaa, olen vain tässä enkä vahingossakaan pohdi mitä on tulossa. 

Olen tehnyt lähtöä mielessäni jo vuoden, ja nyt se on niin lähellä ettei enää auta ajatella koko asiaa. Tulee kun tulee, menee miten menee,


Oikeastaan ainoastaan kasvavasta levottomuudesta huomaa, että jotain on tapahtumassa. En malta olla montaa tuntia samassa paikassa, heti on keksittävä jotain, luettava tai kokattava, päästävä jonnekin. Ruokapöydästä nousen ensimmäisenä, mustikkametsästä tulen puolikkaan ämpärin kanssa ja mökilläkin, täydellisen kesäydyllin keskellä, mieli on levoton ja on kiire jo jonnekin muualle. 


Mutta siis ei edes jännitä. Kohta mennään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti