Mikä ihmeen projekti?

Viime aikoina tanskankuulumisia kyselleet ovat kuulleet (ja oikeastaan jotkut ovat kuulleet myös ihan kysymättä) kamalasti selitystä meidän projektista. Projekti stressaa, projekti vie kaiken ajan, olin taas kirjoittamassa projektia kirjastossa, projektitiimin kanssa on palaveri tulossa... Projekti sitä ja projekti tätä. Mikä on tämä mystinen projekti, joka on yhtäkkiä nielaissut koko mun elämän?

Aalborgin yliopistossa opetustmetodina ei ole perinteinen luentojen ympärille keskittyvä pedagogiikka, vaan problem based learning. Tämä problem based learning, tuttavallisemmin PBL, tarkoittaa sitä, ettei oppiminen tapahdu niinkään luennoilla tai kirjoja päntäten ja ulkoa opetellen, vaan kokeillen, keskustellen, ongelmia ratkoen ja itse tehden. Ongelmalähtöinen oppiminen on täällä osa koko yliopiston perustaa, se miten kaikki tehdään ja rakennetaan, miten täällä opetetaan ja opitaan.

Näissä mun valitsemissa opinnoissa PBL näkyy siten, että lukukausi on jaettu luentoihin ja projektiin. Alkusyksystä kaksi kuukautta istuttiin luennoilla - tutustuttiin aiheisiin, saatiin eri näkökulmia, perehdyttiin teorioihin ja hauduteltiin ideoita. Sitten marraskuun alussa luennot loppuivat ja siirryttiin projektin tekemiseen. Projekti siis on tavallaan päätös kaikille muille kursseille, joista ei ole muuta lopputenttiä. Mullakin kaikki syksyn alun 20 opintopistettä roikkuu nyt kiinni siinä, millainen projekti saadaan aikaiseksi. 

Projektia varten opiskelijoita kehotettiin miettimään mitkä aiheet luennoista kiinnostavat ketäkin, ja sitten näiden kiinnostuksenkohteiden kautta yritettiin löytää oma ryhmä, jonka kanssa projektia alettiin kasaamaan. Itse pohdiskelin varsinkin kestävän kehityksen, ekologisuuden ja kulutuksen teemoja, ja kolmen samoista aiheista kiinnostuneen kanssa päädyttiin muodostamaan ryhmä. Aihetta työlle etsittiin yhteisistä mielenkiinnon aiheista, ja yhdessä löydettiin alkupiste ja suunta loppusyksyn työskentelylle. 

Tukena ja neuvojana prosessissa jokaisella ryhmällä on oma ohjaaja, mutta suurelta osin meillä on nyt siis vapaat kädet kaiken suhteen. Syksyn projektin teemana täytyy olla globaalit prosessit, ja sen nimikkeen alle saa kyllä kehiteltyä vaikka mitä. Vaikka ideoita ja teorioita voi hakea luennoilla käsitellyistä aiheista, se ei tarkoita etteikö saisi myös keksiä omaa ja uniikkia ideaa. Oikeastaan kai idea on sitä parempi mitä uudempi ja mielenkiintoisempi se on. Meidän aiheena oli ensin kasvissyöjien kulutusvalinnat, mutta ohjaaja ilmaisi kauniisti sen olevan aika huono, joten nyt uusi aiheelle on tanskalaisten asenteet ötököiden syömistä kohtaan. (Jos nyt mietit että häh, ötököitä, niin lue tämä: http://www.huililehti.net/saako-olla-ottiaisia/)

Tästä aiheesta pitäisi saada aikaan sadan sivun tutkielma teorioineen, metodologioineen ja haastatteluineen. Yhden suomalaisen kaverin kanssa todettiin, että sehän on vähän kuin gradun tekisi parissa kuukadessa, englanniksi, vieraiden ihmisten kanssa. Juuri nyt muakin ajatus gradusta lähinnä houkuttelee tähän verrattuna. Projektin palautus on 17.12, joten tässä on vielä kaksi viikkoa aikaa pusertaa aika monta sivullista tekstiä näytölle. Ajan kulumisen näkee kirjastoissa - yhä enemmän ja enemmän opiskelijaryhmiä istuu yhdessä kirjoittamassa, lukemassa ja väittelemässä. Kavereita nähdessäkin lähes ainoa puheenaihe on projekti, tosin enemmän tunteiden purkamisen kuin minkään kovin akateemisen näkökulmasta. 

Tämä projekti on kyllä ehdottomasti vaikein kaikista tähän mennessä tekemistäni koulutöistä. Valtava laajuus, vieraat teoriat ja haastatteluiden tekeminen ovat vain osa haasteista. Myös eri kulttuureista tulleiden ryhmäkaverien kanssa kommunikoiminen, yhteisen ajanhallinnan rakentaminen ja vieraalla kielellä toimiminen nostavat stressitasoja. Välillä homma on tuntunut aivan mahdottomalta, mutta toisaalta mukaan on mahtunut myös onnistumisia ja nauruntäyteisiä palavereja. Vielä tänä maanantaina ohjaajan palautteen takia piti peruuttaa monta askelta taaksepäin ja tehdä asioita uudelleen. Mutta sitä se oppiminen on, kokeilemista ja mokaamista. Ja sitten lopulta onnistumista. Toivottavasti. 

Täytyy kyllä myöntää, että mulla on aamukampa projektin palautukseen. Yksikin päivä vähemmän tätä rämpimistä ja korkeita stressitasoja lohduttaa. Vaikka projekti on antanut paljon, niin ryhmätyötaitoja, tiedonhakua kuin ihan vain kaaoksenhallintataitoja, niin kyllä se on ottanutkin. Odotan jo kieli pitkällä kevätlukukautta ja paluuta alkusyksyn huolettomaan vaihtoelämään. Siihen, kun oli aikaa nähdä muutakin keskustaa kuin kirjasto, ja kun ehti seikkailla muuallakin kuin lähipuistossa.