Ja niin kului taas yksi kuukausi Aalborgissa. Viimeisin kuukausi meni niin että humahti. Koulutöiden parissa viikot valuivat käsistä, ja oikeastaan välillä myös toivoin että ne tekisivät niin. Marraskuussa oli ikävä Suomeen, ja kuukauden päässä siintävä loma tuntui saapuvan liian hitaasti. Kuitenkin toisaalta ihmetyttää, että syyspuolisko vaihtoajasta on jo ohi. Mihin se katosi?
Vaikka pääosa arjesta on nyt mennyt hyivn työteliäissä merkeissä, on Aalborg ehtinyt väläytellä hyviä puoliaan. Aina keskustan ohittaessa tunnelmaa loi ihana joulutori, jonka läpi kävelin monta kymmentä kertaa ihan vain fiilistellen tunnelmaa ja haistellen glögin ja lettujen tuoksua. Koko kaupunki on muutenkin koristettu jouluvaloin, ostoskatu on täynnä joulukuusia ja tonttulakkipäisiä lapsia tulee vastaan harvase päivä. Keskusta on aamusta iltaan täynnä säpinää kun koko Pohjois-Jyllanti on täällä jouluostoksilla. Kiireessäkin ihmiset jaksavat silti hymyillä. Hyvän mielen joulutunnelmaa.
Yhdelle keskustan aukioista on pystytetty jääkaukalo, jota kaikin voimin yritetään pitää kylmänä vaikka ulkona on +10c. Perjantaina katselin hetken kentän laidalta jäällä syöksyileviä lapsia, ja vaikka kentän pinta oli täynnä vettä, tuli luistelusta silti talvinen tunnelma. Kirjastossa näimme yhden opiskelusession kesken lasten Lucia-kulkueen ja joulukonsertin. Bussit on koristeltu joulukoristein, joku on ostanut kotiin joulutähden ja kauppojen karkkihyllyt ovat täynnä marsipaania.
Aalborg alkaa tuntua pieneltä, sillä tapaa kuin kaupungit alkavat kutistua kun ne oppii tuntemaan. Osaan nopeimmat reitit keskustaan, tiedän missä kohtaa pyörätietä on vaarallinen kuoppa ja mistä kaupasta kannattaa ostaa pakastemustikoita. Tiedän mistä saa kaupungin parhaat kaakaot ja missä on hienoimmat talot. Kaupungilla kävellessä tulee melkein aina joku puolituttu vastaan, ja erilliset kaveriporukat sekoittuvat kun aina joku tunteekin jonkun. Se on kummallista, että täällä on kotoisaa, mutta ei silti koti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti