Ja tapahtui tänä päivänä, että kaksi kuukautta Aalborgissa tuli täyteen. Puhuttiin viikonloppuna kämppiksen kanssa siitä, miten ei yhtään tunnu siltä, että oltaisiin oltu täällä kaksi kuukautta. Aika tuntuu paljon pidemmältä. Tuntuu, että olen ollut täällä kolme kuukautta, tai viisi. Kauan.
Samalla tuntuu että viikot vilahtelee ohi niin huimaa vauhtia etten ehdi edes huomata. Ja loput kahdeksan kuukautta tuntuvat pitkiltä, siihenhän mahtuu vaikka kuinka paljon aikaa, jos kaksi kuukauttakin on näin pitkä. Jännä tuo aika. Ei voi käsittää.
Viime viikkoina elämästä on ihan oikeasti tullut arkea. En enää fiilistele asioita niin paljoa - bussimatkustaminen menee melkein huomaamatta, ja naapuruston kadut eivät enää ole seikkailu. Yliopistolle meneminen on automaattista ja kaupassa käynti rutiinia. En ajattele, että olen täällä - välillä pitää oikein muistuttaa itseään, että hei, olen Tanskassa, tämä on ihmeellistä, muista se!
Syksy on vihdoin, loputtomien lämpimien viikkojen jälkeen, saapunut tännekin. Aamuisin on pimeää ja pyöräillessä tarvitsee hanskoja. Kovin kylmä ei vielä ole, +10 astetta melkein koko ajan, mutta selkeästi synkempää. Pidin meksikolaiselle kämppikselleni varoituspuheen kaamoksesta, toivottavasti en liikaa pelästyttänyt.
Jotenkin kaipaan Suomen kirpeitä syyspakkasia. Kylmän kesän takia tuntuu, että elän vieläkin samassa säässä kuin kesäkuussa. Talvenkaipuu.
Ja vähän vaihtelunkaipuu myös. Vaikka Aalborg on kiva ja ihana, välillä kaikki vähän tympäisee. Onneksi asia on jo hoidossa - vietän kaksikuukautispäivää nimittäin Aalborgin sijaan Kööpenhaminassa, jossa vietän piiiitkän viikonlopun Suomesta saapuvan ystävän kanssa. En malta odottaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti