maanantai 5. lokakuuta 2015

Palataanko viikonloppuun, en ollut valmis maanantaihin


Maanantait on Tanskassa yhtä tympeitä kuin Suomessa - myös tällaiset maanantait kun ei ole yhtään luentoa ja voi raahautua kirjastoon vasta sitten kun on herännyt. 

Viime viikolla pakenin maanantaita leffaan. Kysyin lipunmyyjältä onko leffa dubattu vai tekstitetty ja päädyin kiinnostavaan keskusteluun tanskalaisten englannintaidoista. Leffat oli tekstitetty, joten ostin myös lipun ja nauroin vatsani kipeäksi Trainwreckiä katsoessa. 

Leffameiningit erosivat suomalaisista vähän, mutta hyvin oleellisesti. Teatteriin ei saanut tuoda omia herkkuja, mutta salissa oli penkit joiden selkänojaa sai säädettyä. Oi taivas! Mainosten lomassa näytölle heijastettiin peli, jota katsojat pelasivat puhelimillaan voittaakseen ilmaisen kokiksen. En ole Suomessa käynyt hetkeen leffassa, jote ehkä tällaista on jo sielläkin, mutta olin kyllä ihan ihmeissäni. Hyvä todellisuuspako todellakin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti