Muistatteko mitä se on, kun asfaltti polttaa niin ettei sillä voi kävellä? Tai kun joka puolella on hyttysiä vaikka kuinka huitoisi? Miltä peltotie näyttää ja tuoksuu iltausvassa? Tai millaista on seistä heinäkuisena keskipäivänä helteessä ilman suojaa, hien valuessa ja auringon polttaessa niskaa?
Minä muistan.
Vietin viime perjantaina pari tuntia Suomen kesässä, Pohjanmaalla. Tai oikeastaan leffateatterissa Tampereella, mutta edessä pyöri kotimainen Härmä, joka imaisi täysin mukaansa. Voisinpa melkein sanoa, että kyseinen pätkä oli paras näkemäni suomalainen leffa. Top kolmoseen se menee ainakin kepeästi.
Härmä sijoittuu 1800-luvun Pohjanmaalle, häjyjen ja puukkovallan aikaan. Viranomaisilla tai päättäjillä ei ole nokankoputtamista häjyjen menoon, kun puukot heiluvat ja veri lentää. Perinteen mukaan perheen vanhin poika perii talon, ja muut saavat etsiä elantonsa mitä sattuvat löytämään. Tämä on alkutilanne myös Välitalon perheessä, jossa isoveli Esko on hurja, julma ja arvaamaton kun taas Matti on ahkera ja tunnollinen. Isä päättääkin muuttaa asetelmaa ja määrää tilan nuoremmalle pojalleen Matille. Tietenkään Esko ei tätä purematta niele.
Kuitenkaan juoni ei ollut näin selkeä. Tarina eteni vaiheittain jatkuvasti koukuttaen, eikä yksikään hahmoista ollut täysin hyvä tai paha. Teema pyöri hyvän ja pahan toteuttamisen ympärilla kahden veljeksen muodossa. Itsestäni kiinnostavin hahmo oli kuitenkin poikien äiti ja hänen vaikutuksensa syihin ja seurauksiin.
Ajankuvaus oli Härmässä huimaa. Kaikki miljöötä ja asuja myöten oli viimeisen päälle tehty. Murre poukkoili välillä pohojanmaasta nykysuomeen, mutta tarina vei niin mukaansa, ettei se ehtinyt haitata. Hyviä puolia voisi listata vaikka kuinka. Juoni oli kiehtova ja sopivan kimurantti. En muista milloin viimeksi olisin katsonut leffaa ja jo siinä tilanteessa miettinyt, että pakko nähdä tämä uudestaan, jotta voi selvittää mitä tämä ja tämä tarkoittaa. Teki mieli analysoida ja samalla heittäytyä.
Myös näyttelijäntyö oli loistavaa. Mattia esittävä Lauri Tilkanen on hypännyt esiin viime aikoina joka lehdestä, mutta juttujen pääpaino on ollut tyypin komeassa ulkonäössä. Tulikin jotenkin ihan yllätyksenä, että herranjestas sehän osasi näytelläkin! Ihan mielettömän hyvin! Matin kaikki eleet ja liikkeet ovat jotenkin niin luontevia, että välillä unohti että katsoo näyttelijää. Vauuu. Toki muutkin osat olivat onnistuneita, tappelukohtaukset joissa veri lensi ja puukot kalisivat olivat jopa inhottavan realististia, ja Eskoa esittävä Mikko Leppilampi oli niin paha että teki pahaa.
Suurimmat aplodit (oikeasti teki mieli antaa aplodit lopussa) antaisin kuitenkin kuvaukselle. Elokuva oli yksi suuri sukellus kesään. Härmässä luonto oli kaikkialla ympärillä. Hyttyset olivat korvissa, juostiin kesäöinä metsissä, pudottiin jokiin ja tutkittiin kasvavaa viljaa. Ai että. Kesä. Jollain tavalla se oltiin saatu tallennettua filmille paremmin kuin missään ennen. Ihan kuin olisi itse ollut siellä lakeuksilla.
Kuvat Finnkinon sivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti