Asuntoni eteinen on mahdollisimman kaukana kahdesta ikkunastani, pieni käytävä asunnon perällä. Keltaisista kaapeistan huolimatta sisääntulo on aina vähän hämärä, ja vaatii lamppua päälle usein päivälläkin. Syksyisin ja keväisin on kuitenkin hetkiä, kun kaikki muuttuu. Aamuaurinko paistaa juuri oikeasta raosta ja oikealta korkeudelta ja loistaa rappukäytävän ikkunoihin ja niistä ulko-oveni maitolasin läpi eteiseen.
Niinä hetkinä tuntuu, että koko eteinen kylpee valossa. Vaikka aurinko saa ujutettua tilaan vain pari sädettään, ovat ne ikään kuin väärässä paikassa huiman loistavia.
Tuntuu aina onnekkalta huomata valon hetket eteisessä. Ne ovat oikeasti harvinainen ilo, ja siten sitä rakkaampi.
Silloin vain seison ja katson.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti