Olen usein todella itsekäs ja saita. Idealisti, joka loppupeleissä mieluummin kitsastelee kuin elää arvojensa mukaan. Luulottelen olevani antelias ja ekologinen, mutta ratkaisevalla hetkellä peräännyn ja olen vain itara.
Tässä on kuva Itämereltä. Itämerellä menee huonosti. Se rehevöityy jatkuvsti, ja joka vuosi lisää lannoitteita virtaa pellosita mereen vaikka tilannetta on yritetty korjata. Sinilevä ja happikato ovat jatkuvia ongelmia, ja herkkä meriluonto kärsii.
Edellisessä oli faktoja, joita ekologinen minä latoisi tiskiin vaikka unissaan. Todellisuus on kuitenkin toinen. Lukiessani linkitettyä Ylen artikkelia pääsin tuskin loppuun asti. Ja vaikka ajatuksen tasolla Itämeren pelastaminen tuntuisi kovin houkuttelevalta, tulee arjessa itsekkyys vastaan liian pian.
Niin meinasi käydä tänäänkin. Kaupassa palauttelin tyytyväisenä palautuspullojani ja nappasin koneen tulostaman kuitin, kun vastaan tuli risteys. Seinässä komeili laatikko, johon sai laittaa kuittinsa jos halusi tukea Saaristomeren suojelua tai SPR:n toimintaa Suomessa. Aluksi iloitsin, mutta sitten ahne puoleni alkoi kitsastella ja vaatia 50 sentin palautustuloja itselleen. Siis 50 senttiä! Että sellaisen summan takia piti jahkailla monta minuuttia palautusautomaatin vieressä ja miettiä, voiko nyt laittaa kuitin hyväntekeväisyyteen. Vastakkain oli toisaalta juuri lukemani artikkeli, toisaalta puolityhjä tili. Jostain syystä ristiriita tuntui aivan mahdottomalta.
Lopulta onneksi hyvä puoleni voitti. Annoin kuin annoinkin pullonpalautuskuitin Saaristomeren suojeluun ja kävelin kaupasta ulos varmasti paljon iloisempana kuin olisin sen 50 sentin kanssa kävellyt.
Tee säkin niin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti