perjantai 13. huhtikuuta 2012

Karuja totuuksia


Eräs puolituttu oli kutsunut tutuilleni elämääni lifestyle-elämäksi. Kun kuulemma asun kaupungissa, käyn itse ruokaostoksilla, kokkailen hyvää ruokaa ja kasvatan yrttejä. Taisi siihen liittyä käsityöt ja lukeminenkin. Eräs hyvä kaveri taas kertoi, että elämäni näyttää todella vaivattomalta, kuin vaan tekisin asiat ohimennen ja kaikki järjestyisi puoli-itsestään. Näkemykset pistivät vähän naurattamaan, mutta myös pohtimaan, millaisen kuvan annan itsestäni... Noh, annetaan kuvan puhua puolestaan.



Ei aina mee putkeen lifestyle-elämässäkään. Näin kävi tällä kertaa kekseille. Ainakin nämä jäävät nyt kotiin omaan suuhun kaverin lahjaksi joutumisen sijaan.


1 kommentti: