Yksi tällä hetkellä eniten ihailemistani ihmisistä on Adele.
Kuten yleensä käy, löysin neitosen ihan vahingossa. Uudenvuoden iltana nuokuin tv:n äärellä, ja joku käänsi kanavalle, jossa Adele lauleli konserttiaan Royal Albert Hallissa. Aina ennen kyseinen artisti oli ollut ihan kiva. Siitä uudesta vuodesta lähtien Adele on ollut aivan ihana.
Tähän päivään mennessä olen katsonut nauhoittamani konsertin jo ainakin neljä kertaa läpi. Joka kertaa kylmät väreet vilistävät selässä ja silmäkulmat kostuvat. Adelessa yhdistyvät uskomattomasti upea ääni, karisma, todellinen aitous sekä mielettömät kappaleet. Siitä todistaa sekin, kun Adele sai Grammy-gaalassa lähes enemmän huomiota kuin edesmennyt Whitney Houston. Jokin hänessä saa sympatian ja vilpittömän ilon heräämään.
Nyt olen jo siinä pisteessä, että lainasin pikkusiskolta molemmat Adelen levyt. Luen innolla artikkelit, joissa kerrotaan tähden urasta ja tulevaisuudesta, ja iloitsin vilpittömästi, kun hän pääsi palaamaan lavalle kurkkuleikkauksensa jälkeen. Koko Adelen tarina, kokemukset ja se, miten hän on onnistunut kääntämään ne voitoiksi kadottamatta silti aitouttaan, on todella vaikuttavaa. Intuitioni sanoo, että Adelesta kuullaan vielä, ja että tämä on sitä musiikkia, jota kuunnellaan vielä viidenkymmenen vuoden kuluttua. Ja kuten juuri jostain luin, taiteessa on luotettava tiedon sijasta intuitioon.
Kuva Adelen kotisivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti