maanantai 25. huhtikuuta 2016

Taivastelua

On hirveän helppoa sanoa ei. On niin helppoa kieltäytyä uusista ja yllättävistä asioista, kun on kiire, kun väsyttää ja kun on jo suunnitellut muuta. Ajatella että ei, pelottaa liikaa, tai että en tule, ei se kuitenkaan kannata. Hirveän helposti elämässä kulkee onnensa ohi kun ei uskalla kääntyä sivukujille jotka yllättävät nurkan takaa. 

Sanon ihan liikaa ei. Mutta viime viikolla sanoin kyllä, ja muistin taas miksi se kannattaa, miksi aina kannattaa sanoa kyllä. Miten sitä ei koskaan kadu. 

Kämppikset pyysivät ohimennen mukaansa katseemaan tähtiä. Ensireaktio oli että no ei nyt kyllä, on jumppa ja kotitentin kirjoittamista koko ilta, ja nukkumaankin pitää mennä aikaisin. Ei viitsi tunkea seuraan. Mutta joku jarru ajatuksissa nielaisikin ein ja sanoi ehkä. Ehkä, jos saan esseen valmiiksi, jos ei väsytä liikaa. Jos ehdin. 


Tähtien houkutus ja neljän seinän sisällä tentin pakertaminen kannustivat urakoimaan esseen vauhdilla loppuun, ja kun iltaruoan aikaa kämppikset kysäisivät uudestaan tulenko, sanoin että kyllä, juu! Ja voi juku että kannattiko. Keskiviikosta tulikin paras päivä viikkoihin!


Kävelimme porukalla Sohngårdsholm-puistoon ja sen keskellä olevan pienen observatorion luo. Olen luullut että rakennus on vain joku entisaikojen muisto, mutta niin vain siellä keskiviikkoiltaisin on yleisölle avoin kiikarointimahdollisuus. Paikalle saapuessamme kiikarin äärellä ei ollut muita, joten saimme rauhassa ihmetellä kuun kraatereita ja muita kupruja. Auringon vielä laskiessa tähtien näkymistä piti odotella jokunen tovi, mutta lopulta yhdeksän jälkeen tähtitieteilijät käänsivät riuskasti kaukoputken kohti jupiteria ja osoittivat planeetan ja sen neljä kuuta. Siellä se oli. Minäkin näin sen ihan selvästi - pieni pallero raitoineen ja neljä kirkasta pistettä sen ympärillä. Kokemus tuntui aika huikaisevalta. Ihan kuin silmät avautuisivat näkemään niin paljon enemmän kuin mitä ennen on tajunnutkaan. Jupiter siellä, valovuosien päässä, ja minä täällä katsomassa sitä. Aikamoista.


Oltiin koko nelikko aika fiiliksissä - ja jäässä. Auringon laskettua kevätilta kylmeni äkkiä, ja puiston huipulla tuuli vihmoi vaatekerrosten läpi. Mutta se ei haitannut tunnelmaa. Oli mahdottoman mukavaa olla yhdessä kämppisten kanssa kodin ulkopuolellakin, jutella ajan kanssa, ilman että aina joku tiskaa ja toinen jo palaa huoneeseensa. Kävellä yhdessä öisen kaupungin läpi kotiin ja puhua ruokakaupoista ja koirista. Jakaa illan kokemus ja todeta yhteen ääneen että olipas kivaa. 



1 kommentti: